Psykicks

Blogi

VIimeisimmät uutiset ja blogikirjoitukset

Treeni- ja kilpailufilosofiasta

Minulta on monesti kyselty, että miten treenaan ja millainen ”ohjelma” minulla on. Kerron nyt vähän tarkemmin nykyisestä treenifilosofiasta ja -metodista, joka on muotoutunut vuosien varrella sellaiseksi kuin on (ja monen mielestä siinä on varmasti puutteita enkä sitä lainkaan kiellä), mutta itsepäinen kun olen niin annan ajan ja kokemuksen kautta sen muovautua itselleni sopivaksi – toki vinkkejä otan vastaan, mutta on oma valintani missä määrin niitä noudatan :)!

Usein ihmisiä kiinnostaa myös se millaisia kilpailuja ja TAVOITTEITA minulla on. Siihen olen monesti vastannut, että tavoite on nauttia joka harjoituksesta. Tavoite on tehdä sitä mistä tykkää. Tavoite on nauttia matkasta tavoitteeseen. (Kisa)Tavoitteita toki pitää olla, mutta en ota niitä liian vakavasti. Olen onnellinen mikäli ylipäänsä olen sellaisessa kunnossa, että kisaamaan pääsen ja tyytyväinen jos jalat maaliin asti kantaa. Ja ainahan ne on toistaiseksi kantaneet ja hyvä mieli jäänyt, kun en ole itseäni äärirajoille ajanut vaan kuunnellut omaa kroppaa. Epämukavuutta pitää toki sietää ja hetkellisesti pitkät kisat eivät tietenkään tunnu hyvältä, kun jalat alkaa mennä tönköiksi jne jne, mutta ne ovat pääsääntöisesti ohimeneviä tuntemuksia, joita ei pidä säikähtää. Maalissa on helppo hymyillä ja hyvä endorfiinipöhinä kantaa useita viikkoja eteenpäin! Ja siinä pöhnässä on hyvä asettaa uusia, entistä haastavampia tavoitteita tulevalle kaudelle.

Muutama vuosi sitten jo pelkkä ajatus täydenmatkan triathlon kisasta tuntui ihan utopialta, mutta ei enää. Hurjatkin tavoitteet tulevat lähemmäksi ja MAHDOLLISIKSI kun niihin etenee määrätietoisesti ja osatavoitteita asettaen. Ei tietenkään pidä aloittaa liian hurjista tavoitteista, vaan itselle sopivista – sellaisista joihin on mahdollista päästä työn tuloksena. Työtä tavoitteiden eteen on oltava valmis tekemään ja sitoutumaan harjoitteluun. Totuus on, että sitä paremmalta maalissa tuntuu, mitä enemmän tietää sen eteen tehneensä (eikä se aina näy siinä mikä tulos numeroina näkyy). Harjoittelu palkitaan, niin se on, eikä jossittelu siitä mitä olisi voinut tehdä enemmän tai vähemmän auta. Arjessa teen ne päivittäisen pienet valinnat, jotka johtavat lopulta siihen, että kisaan voi lähteä luottavaisin mielin oman kroppansa rajat tuntien. Ja ennen kaikkea silloin myös kisasta nauttien.

Mutta palatakseni treenifilosofiaan. Minulla ei ensinnäkään ole valmentajaa eikä mitään virallista ohjelmaa, jota noudattaisin pilkun tarkasti. Toimin hyvin pitkälti varsin joustavasti vaalien sitä, että liikunnan ilo voisi säilyä mukana harjoittelussa. On tietysti päiviä, että ei huvittaisi, mutta koska liikun niin monipuolisesti niin yleensä aina joku laji huvittaa. Saatan suunnitella jotakin päivä- ja viikkotasolla, mutta toisaalta teen muutoksia sen mukaan miltä tuntuu, mitä mahdollisuuksia on tarjolla, missä olen ja mikä juuri tänään huvittaa. Saatan painottaa eri asioita riippuen siitä missä kunnossa paikat on ja toisaalta senkin mukaan mikä sää/vuodenaika ulkona on. Jos kaveri soittaa ja kysyy äkisti mukaan lenkille, niin totta kai suostun vaikka olisin mielessäni jotain muuta jo ehtinyt ajatella. Kaiken tämän joustavuuden jälkeen, en silti treenaa ihan hasardisti miten sattuu.

Ajatuksissani on viikon treenirunko, johon aika mukavasti asettuu harjoitukset viikosta toiseen vaikka niitä en etukäteen kovasti suunnittelisikaan. Ensinnäkin yritän treenata kaikkia kolmea lajia tasapuolisesti: viikossa noin 3 kertaa juoksua, 3 kertaa pyöräilyä ja 2 uintitreeniä. Viikon aikana yhtenä päivänä teen pitkän treenin (n.3h), joka on monesti yhdistelmäharjoitus (2-3 lajia putkeen). Viikkoon mahtuu myös 1-2 kovempaa treeniä (harvoin mitään maksimiharjoitusta), mutta muuten perus pk:ta. Joku viikko saattaa mennä pyöräpainotteisesti, toinen juoksupainotteisesti ja sitten taas uintipainotteisesti. Kuitenkin tasapuolisuus tässäkin! Sitten toinen johtoajatus koskee määriä: teen monesti kaksi kovempaa viikkoa, jolloin tunteja kertyy noin 12-14h, jonka jälkeen kevyempi viikko, jolloin tunnit asettuvat 8-10h välille. Kovemmilla viikoilla on keskimäärin yksi lepopäivä, kevyemmällä kaksi.

Juoksija aikana harjoittelin lähinnä yksin, mutta triathlonin myötä olen löytänyt ilokseni treeniseuraa. Etenkin pyöräilyssä seurassa on mukava ajaa (ja myös jokseenkin helpompaa jos vaan perässä pysyy), mutta myös uinnissa yhteisen ohjelman uiminen irrottaa mehuja paremmin kuin yksin altaassa pärskiminen. David Beckhamin tapaan noudatan minäkin sitä periaatetta, että pyrin treenaamaan itseäni parempien kanssa. Silloin tehtävänä on lähinnä yrittää pysyä muiden mukana – ja siinä huomaamatta kehittyy itsekin. Itsetunnolle se ei tietenkään ole mitenkään nostattavaa huomata olevansa aina porukan hitain, mutta kehittymisen kannalta menetelmä on todettu toimivaksi. Joku päivä en ehkä olekaan enää (mies)porukan hitain (toivottavasti).

Joku saattaa ajatella, että treenaanpa paljon. Ja tietysti treenankin, mutta sekin on suhteellista. Jos vertaa vaikkapa triathlon ammattilaiseen Kaisa Lehtoseen, niin harjoitusmääräni ovat noin 1/3 Kaisan tuntimääristä. Mutta vertailu on tietysti turhaa, koska en tee tätä ammatikseni (vaikka joskus niin haluaisin kuvitella) ja teen normaalia päivätyötä 8h viitenä päivänä viikossa. Täytyy ajatella kokonaiskuormitusta, ettei käy liian rankaksi. Ja omat harjoitusmääränikin olen kasvattanut tuohon 12-14h viikkotasolle pikku hiljaa vuosien varrella. Oma kroppa pitää totuttaa asteittain rankempaan harjoitteluun, jos haluaa välttää ylikunnon tai vammat. Vammoilta minäkään en ole säästynyt, mutta toisaalta sekin täytyy hyväksyä, että iänmyötä paikat alkaa krempata helpommin – kaikkea ei ole mahdollista välttää, varsinkin jos on syntymälahjana saanut esimerkiksi vaivasenluun jalkaansa niin kuin minä!

Vaikka painotankin kovasti oman kropan tuntemista ja harjoittelun mielekkyyttä niin silti ajatuksissani olen valmis myös uusiin juttuihin – joskus vähän riskilläkin. Epäonnistumisia ei pidä pelätä tai miettiä puutteitaan (niitähän löytyy aina) vaan tarttua tilaisuuksiin vaikka ei ihan aina tietäisikään mitä tuleman pitää! Ei kaikkea voi harjoitella etukäteen. Esimerkiksi ensi kesän täydenmatkan kisa on minulle täysi yllätys, hyppy tuntemattomaan. En voi tietää miten kisasta selviän, mutta luotan itseeni sen suhteen että kävi kuinka kävi niin selviän silti. Yritän parhaani ja se riittää. Olen sopivasti kokeilunhaluinen ja vähän hullu testatakseni omia rajoja!

Oikeastaan koko kestävyysurheilu ”ura” alkoi kohdallani siitä, että ilmoittauduin Kuopio maratonille 2009. Ennen kisaa pisin juoksemani lenkki oli 10km. Samalla viikolla kun kisa oli, ostin ensimmäiset juoksutrikoot ja uudet lenkkarit (eli perusvirheet mitä nyt voi tehdä). Ilmoittauduin maratonille, koska matkustimme mieheni kanssa kisaan jopa JOENSUUSTA asti, joten ajattelin, että en nyt mihinkään puolikkaalle lähde kun sieltä asti kisaa varten Kuopioon tullaan. Vähän hassu ajatus, mutta kuvastaa varmaan minua. No sitten tietysti lähdin rohkeasti kisaan enkä edes ajatellut vaihtoehtona sitä, että jotenkin epäonnistuisin. Tietysti näin jälkikäteen ajatellen, se olisi voinut olla hyvinkin mahdollista koska kokemusta tai tietotaitoa ei juurikaan ollut. Juostessani kyselin vieressä kulkevilta jossain vaiheessa, että paljonkohan kello on! Minulla ei siis ollut mitään mittaria ranteessa, pistin vain menemään tasaisella vaudilla jalkaa toisen eteen sen enemmän ajattelematta. Maaliin tulin perinteisesti hymy huulilla ja aika näytti 4:04. Olo oli loistava. Tulin naisten sarjassa muistaakseni 9. sijalle. Ajattelin, että voi vitsi, pitäisköhän alkaa treenaamaan vähän enemmänkin!

Samanlaisen rohkean hypyn tuntemattomaan tein, kun aloitin vuosi sitten keväällä maantiepyöräilyn ”helposta kohteesta” eli Mallorcalta. Sitä ennen olin ajellut vain paksurenkaisella cyclocrossilla Suomen teillä. Mallorcalle lähdin triathlon seuraporukan kanssa, kun tilaisuus kerran tuli. Siellä sitten lasketeltiin serpentiiniteitä alamäkeen lähes 60km tuntivauhdilla jalat kiinni polkimissa ironmanien perässä. Tai kiivettiin tunnin kestäviä ylämäkiä vuoristossa… Totta puhuakseni voisi pyöräilyuran aloittaa helpomminkin, mutta tulipahan tehtyä – ja hyvä niin! Varusteet oli mitä oli (ja on edelleenkin), mutta varusteet eivät ole koskaan estäneet minua urheilemasta. Vaikka kokemuksen karttuessa sitä alkaakin arvostaa enemmän hyviä varusteita. Etenkin jos yrittää pysyä muiden perässä! Mutta tästä aiheesta lisää myöhemmin.

Tässä vielä vuoden takaisia muistoja Mallorcalta:
 

 

 

 

 

 

 

Lopuksi täytyy todeta, että urheilu on vienyt minut paikkoihin joihin en koskaan olisi uskonut päätyväni, tuonut elämääni hienoja uusia ihmisiä, kasvattanut itseluottamustani ja tarjonnut ikimuistoisia kokemuksia. Mutta ennen kaikkea se on tuonut ja edelleenkin tuo valtavaa iloa! Jos joku vielä ihmettelee, että miksi niin SIKSI!!!

Viikon 13 treenit (kevyt viikko)

ma 23.3 juoksu 1h 40min + keskivartalojumppa 20min
ti 24.3 lepo
ke 25.3 ohjatut uintitreenit (tekniikka) 1h 30min
to 26.3 lepo
pe 27.3 juoksu 1h 30min
la 28.3 crosstrainer 40min, sali 20min (kädet), uinti 1h (3km)
su 29.3 juoksu 1h 30min